Undulaatti nimeltä Franz Ferdinand
Se on niin ihana ja maanläheinen se Englannin Hertuatar Mandy. Jotenkin niin tavallisen oloinen ihminen ja hoitaa lapsiaankin ihan itse eikä käytä siihen mitään erillisistä palveluväkeä. Samaten katsoin juuri dokumentia Charlesin metsätilasta on se vaan ihana paikka. Ja Charleskin nykyään niin vihreiden arvojen mukaan elävä ihminen että oikein riemastuttaa minkälainen hänestä on tullutkaan. Muuten arvaa mitä olin juuri Franz Ferdinandin ja prinsessa Madeleinen hautajaisissa tein niille jopa aivan ihanat seppeleet. Nyt minulla on enään orrella Filib viides mutta sekin on niin huonoksi mennyt että joka ilta joudun sen sinne orrelle nostamaan. Mutta kyllä se vielä sieltä orrelta pois pääse on se niin taitava vanha herra.
Tälläisen keskustelun kuulin kahvilassa tänään. Ja olin tukehtua pullaani koska jumalattoman huvittuneena kuuntelin kahden ihmisen keskustelua. Nais henkilö joka oli kuuntelijan roolissa vaikutti joltain kuvataiteilijalta, pukeutuneena saateenkaaren väreissä olevaan pitkään villa kaapuun ja erikoisen näköiseen baskeri hattuun ja hän oli niin lumoissaan. Kuunnelessaan tätä miestä joka taasen oli pukeutunut mustiin kiiltoleginseihin ja vaaleanpunaiseen villaneuleseen ja jumalattoman paksuun turkkiin sekä sudenpentujen turkishattuun joka kruunasi koko komeuden. Ja äänen sävy oli niin kuin yleensä kaikilla takalistoon parrua ottavilla miehillä tuppaa olemaan. Saatana kun tajusin miehen puhuvan omista undulaateistaan pokkani petti totaalisesti. Kahvin lennettyä suustani kaarella ulos, funtsin että eihän nyt kukaan anna undulaatille nimeä Franz Ferninand saatana näitä droppeja meitsikin haluu että saa tälläsiä ajatuksia mutta leginsit voin jättää väliin. Olen kyllä aikaisemminkin kuullut erikoisia eläinten nimiä esim. Yhdellä romu miehellä oli aikaanaan koirat nimeltä Kulli ja Perse. Että varmasti hänelläkin on ollut antoisia lenkki hetkiä koiriensa kanssa. Mutta tällä kyseisellä kaverilla nimet todennäköisesti johtui kovasta alkoholin käytöstä ei mistää taiteilija nappuloista niin kuin tällä sudenpennulla jonka kahvilassa tapasin. Aluksi verenpaineeni nousi vihasta ja ajattelin että mistä näitä hinttejä oikein tulee. Sitten vilkuilin ympärilleni ettei missään ole kameroita kuvaamassa täällä jotain kummeleiden tyylistä sketsi viihde ohjelma mutta ei tämä kaveri oli ihan tosi elämän putous hahmonen. Kiitänkin sinua sudenpentu pelastit viikoni sain sinusta niin makeat naurut että Aku Hirviniemellä on vielä tekemistä että saa aikaiseksi näin hyvän hahmon.